Miksi aina päädy ihmisten kanssa konfliktiin.

Ja se johtuu siitä että tytöt, joilla paljon poikakavereita on, minuun ihastuvat.

       Näin käy aina. ja sitten on hankalaa.


Pojat ovat äärettömän mustasukkaisia, vaikka ovat tytön parhaat kaverit. Äärettömän. mukavia poikia, kaikenkaikkiaan. Mutta aina kun ovat kahden kanssani, saan kuulla "jos teet pahasti hänelle, tulen ja hakkaan sinut."
He eivät ole ymmärtäneet ihmissuhteiden oikeaa olemusta. Jos tekee pahaa toiselle, tekee pahaa myös itselleen. Siihen ei pysty kuin tunteeton.Minä en sellainen ole. en.                                     halua.

Välillä olen maailman yksinäisin. Tässä maassa ainut ajatuksineni. Muut vaan suorittamassa elmäänsä. Rakentavansa ihmissuhdettaan, kasvattamassa puolivuotiastaan, tekemässä vuorotyötään, vaatimassa oikeuksiaan.

Muutos ei tule kuin katastrofin katta.